Melkein kaikki KYH aloitukset

lauantai, 10. heinäkuu 2010

Työ on vienyt kyllä meikäläisestä kaikki mehut, tai oikeammin helle. Oma osani työpaikalla ei missään nimessä ole  kaikkein rankimpia, silti meikäläisen kropalle on ihan riittävää olla suurin osa päivästä auringonpaisteessa. Tällä viikolla on alkanut olla lieviä rytmihäiriöitä ja niitten lisäksi jalat on turvoksissa nilkoista alaspäin. Viikon vielä kestää tällaisia ilmoja mutta se on maksimi aika. Helteet loppukoon ja tulkoon viileys (eli syksy ja talvi)! Monet lähtee talveksi etelän lämpöön, minä taas voisin lähteä kesäksi johonkin viileään paikkaan pois näistä järkyttävistä helteistä. Talvi on siitä hyvä kun voi säädellä vaatteilla lämpöisyyttä, mutta mistä kesällä vähentää kun on jo minimivaatetus päällä. Alastikaan viitsi yleisillä paikoilla koikkelehtia, suap vielä sakot siveettömyydestä.

Virkattu kirjanmerkki ei sattunut kuviin mukaan kuten ne muutamat työt mitkä jätin majotukseen. Tässä kuitenkin muut KYH aloituksista. Sitä en tiedä onnistuinko tekemään 26 aloitusta kun menin laskuissa sekaisin ja netistäkään en voinut tarkistaa kun sitä yhteyttä ei juurikaan ole ollut. Kaikki on kuitenkin aloitettu viimeistään 26.6.

Tässä on 10., 13. tempaustyöt ja 23. tt valkoisesta Samoksesta virkatut lapaset mukaellen Virkun lapasten ohjetta.

18. tt on violetista puuvillasta aloitettu virkkuu. Juuri nyt en millään muista mikä aloitus se oli, mutta yritän muistella myöhemmin.

19. tt on Annikaisen tossukat.

20. tt on Pocket  Book Slippers. Ohje taisi löytyä Ravelrysta.

21. tt Annikaisen tossukat.

22. tt on  sama kuin yllä. Kaikissa tossukoissa olen käyttänyt neljää eriväristä villalankaa.

12. tt

8. tt

16. tt

9. tt

11. tt

13. tt

24. tt on virkattu kissanlelu turkoosista Cottonellasta.

14. tt