Virkattuja liinoja ja kassi
sunnuntai, 23. toukokuu 2010
Sinivalkoinen liina 1,25 mm:n koukulla sain lankakoria vajutettua 47 g:lla. Langat kalalankoja joista sininen on Finlaysonin valmistamaa, valkoinen on tuoreempaa. Halkaisija 35 cm. Ohje Diana virkkausmaailma 2/2006 lehdestä.
Kassi Novitan Kotiväki -langasta 2 mm:n koukulla. Lankaa sain kulumaan 100 g. Koko 33 x 25 cm (l x k). Joustaa sopivan korkuiseksi. Viisi ketjusilmukkaa yhdistetään kiinteällä silmukalla edellisen kerroksen kjs:a kaareen. Hyvinkin simppeli siis.
Pieni liina jostain täysin tuntemattomasta kartiolangasta. Saattaisi olla neulekonelankaa kun on mielettömän ohutta, paitsi ne tuhdit kohdat. Langassa on tavallaan nyppyjä. Tähän meni vaivaiset 4 g, koukkukooksi arvioisin 1 mm. Halkaisija n. 20 cm. En enää muista mistä ohjeen otin.
Yhden tässä kuussa virkkaamani liinan olen onnistunut jemmaamaan johonkin joten sen esittely jää tulevaisuuteen.
Kävin virkkaamaan puuvillalangoista isoäidinneliöitä tehdäkseni niistä…. jotain. Riippuu paljoonko langat riittävät. Kyllähän niitä tulee mukava nippu. Valmiina tällä hetkellä on 9 kpl:tta. Mukavan nopeita tehdä jos ei päättelyitä oteta huomioon. Joku kun päätti tehdä monivärisiä neliöitä…eh. Mutta siltikin kivoja välipalatöitä.


