29
Jou
Ja konekin on toiminut (edelliseen postaukseen viitaten). Ainoo mikä ei oikein toimi on kuvaaja/kuvienkäsittelijä/kuvien teksteihin lisääjä. Syksy ja alku talvi on männy hujauksessa opiskelujen parissa. Yhtä sun toista on opittu ja jotain unohdettukin
Kevät lukukaudella voi ottaa jo hieman rennommin, muutama näyttö, ”muutama” teoriatunti ja työharjoittelu. Lisäksi toisen oppilaitoksen “pari” teoriatuntia ja käytännön harjoittelua ja sitten minusta tulee iso
Vaan sitä ennen on onneksi vielä lomaa!
Syksyn uurastus vei ajan ja innon blogin päivittämiseen niin tehokkaasti että vasta nyt Sukkasadon arpajaisvoitto tulee mainituksi. Taika Taiga lähetti punaista seiskaveikkaa. Kiitos!!! Pari päivää sitten tyrkkäsin langan puikoille ja nyt ovat kantapäässä menossa, ja kuten ennenkin, varpaista päin oli lähtö.
06
Lok
No niin, sain Minttumaarin valmiiksi kuten viime postauksessa epäilinkin. Lanka on Lellun arvonnasta voitettu Rowanin lanka jota meni 115 g 4 mm:n pyöröillä. Kuva tulee kunhan kone toimii kuten pitäis.
28
Syy
Pitkästä aikaa on voimia päivittää blogia. Opiskelut on vienyt liki kaikki mehut ja blogi on ensimmäinen mistä luovun tällaisessa tilanteessa. Vähän olen kuitenkin käsitöitä jaksanut tehdä, joskus jopa sen takia jotta pysyisin hereillä enkä olis potslojo jo kuuden aikaan illalla
Sukkasato on mennyt juuri niin kehnosti kuin arvelinkin, ei yhtään valmistunutta. Minttumaarin kanssa on ollu ongelmia, mutta selvisin niistäkin. Sitten loppui mukana ollut lanka kesken, ehkä saan ens viikolla senkin valmiiksi. Bolero on vieläkin kesken, lanka loppui kokonaan kesken eikä sitä ole kaupoissakaan tullut vastaan
Vaan jotain valmistunutta on sentään esitellä, Rumikset..

Nämä ei mene Sukkasatoon koska aloitin ennen kuin se alkoi. Puikot 4 mm, lankojen vahvuus noin 7 veljestä, painoa Rumikset omaa 97 g.
06
Syy
Huomentapäivää. Ensimmäiseksi kiitokset Nna:lle ja Ledulle kommenteista
Ensimmäinen opiskeluviikko pitkästä aikaa takana. Olo on kuin jyrän alle jääneellä mutta kuitenkin hyvä. Välillä mieliala on notkahdellut mutta sehän olikin odotettavissa. Periksi en kuitenkaan anna, yritän tällä kertaa olla ovelampi vastustaja masennus -peikolle (mut ei kerrota sitä sille
) Sen takia päivittäinen koulumatka lyheni noin 60 km, josta johtuu se ettei mulla ole nettiä käytettävissä. Tai olis koululla mutten viitsi jäädä tuntien jälkeen surffailemaan.
Aloittelin neulomaan sukkasadon sukkia vaan purkaa piti kun ne tuntui jäävän kuitenkin liian ohuiksi vaikka olikin kaksinkertainen lanka. Johtopäätös: puikot oli liian ohkaset. Täytyy ottaa mukaan laajempi puikkovarasto. Minttumaarin kanssa tuli probleema viimosen mallikerran alotuksen kohdalla eikä ees anoppikokelas keksiny erityistä syytä. Kolisteltiin päitämme yhteen ja tulos oli että jossain vaiheessa olis silmukoita tippunu tai jääny langankiertoja tekemättä. No nysse sitten selviää kun otan loputkin sivut ohjeesta mukaan… Palaverhoa en juurikaan oo virkkaillut joten olen tavoitteestani tosi paljon jäljessä. Vaan teen sitä tahtia että käsityöt pysyvät mukavana tekemisenä eikä pakko puurtamisena.
22
Elo
Mari bloggasi kommentoinnista. Tämä pää on samaa mieltä. Positiivisuus kannattaa aina! Lisäksi saaduilla kommenteilla on sekin lukijoitten kannalta positiivinen puoli jotta tekstejä tulee jatkossakin suht usein. Tämä pätee ainakin itseeni. Mullon jonkun aikaa ollu hällä-väliä-koko-blogi -fiilis. Mietintä myssyn alla ollu jättää blogin pito määrittelemättömäksi ajaksi leijailemaan nettimaahan tai vaihtoehtoisesti jatkossa tulee vain kuva ja tärkeimmät tiedot tehdyistä käsitöistä. Kumpi lieneekään parempi…
Marille muuten kiitokset mieltä lämmittävästä kommentista. Ja kaikille Teille jotka ovat kommentoineet myös suuret kiitokset. Vaikken ole julkisesti noteerannut olen yrittänyt telepaattisesti kiittää kommentistasi. Olen sitten ihan onneton telepaatikko
<3
Olitpa uusi tai vanha kommentaattori niin haluaisin kuulla sinusta! =) Ketkä blogiani lukevatkaan?
1. Jätä kommentteihin muisto minusta. Ei sillä väliä oletko tuntenut kauan vai vasta lyhyen aikaa - ihan mitä vain muistat. Ja vaikka elävässä elämässä ei ehkä oltaisikaan tavattu niin kommentoi silti =) .
2. Ja sitten kopioi tämä omaan blogiisi ja katso kuinka monella on muistoja sinusta.
<3
18
Elo

Liityin kauhean pähkäilemisen jälkeen sukkasatoon. Ny sitte yrittäny lisätä nappia tonne sivulle, vaan ei onnistu. Tämä onkin elämäni ensimmäinen tällanen tempaus. Paljoo ei kyl sukkalankoja löydy vanhastaan, enkä viittis tän takkii käydä ostamassakaan. Lankakori kun painaa jo sen verran että puoliskon suunnalta alkaa kuulua pientä kuittailua tyyliin “Kuinkas paljon lankakori keveni”..
Ylihuomenna meen anoppikokelaan pitämään kasvivärjäysjutskaan. Joitain vaaleita lankoja lähtee mukaan sillä varauksella jotta jos padoissa ei oo tungosta niin nekin sinne sukeltaa. Muutoin värjäilen ne syksymmällä kun noitakeitokset kiehuu uudelleen.
Nyt on ollut pitkästä aikaa tosi hyvä fiilis kun kesällä vaivannut stressi häippäs. Harmittaa kun ne muutamat kesäpäivät meni päihkäillessä erinäisiä asioita. Tosin syynsä voi olla tässä syksyisessä ilmassakin. Oon aina tykänny eniten syksystä, varsinkin siinä vaiheessa kun ilmat viilenee ja värit paikoitellen lisääntyy.
16
Elo
Joka aamuisella blogikierroksella sattui silmiini Sukkaa pukkaa, ja muutakin -blogissa maininta sukkasadosta. Tekisi niin mieleni osallistua vaan kun en oikein tiedä… Polttelee niin vietävästi. Täytynee jättää hautumaan hetkeksi.
13
Elo
Mikähän lie kun tänne ei tahdo tulla juttua. Eipä oo kyllä mitään juttuaihettakaan. Ajatukset on olleet ihan jossain muualla kuin käsitöissä.
Erään neuleen kohdalla lanka loppui, vielä en ole saanut aikaiseksi käydä ostamassa. Ei puuttuisi kuin parin kerän verran. Purin verhon alun kun se ei ollut vuoteen juurikaan edistynyt. Tosin samantien aloitin toisenlaista verhoa, eipähän kihara ehdi suoristua liikaa…
Ommeltavaakin olisi. Tympii kun kaavojen piirtäminen ja kankaasta leikkaaminen pitää tehdä lattialla. Siihen kun lisätään yksi kappale karvainen avustaja niin viitsii vielä vähemmän alkaa tekemään mitään. Ompelukoneelle ja saumurille onneksi on vakipöytä, vaikka kyllä sekin saisi olla isompi… Millonkahan sitä voisi olla tyytyväinen siihen mitä on…huoh…
30
Hei
Osallistuin taannoin Lellun järjestämään lankainventaarioon. En ole koskaan osannut arvioida minkään painoa tahi välimatkoja. Välimatkalla ei tässä ollut mitään tekemistä minkään kanssa, paitsi että Kuopio on tuttu paikka ja kiva kesäisin =) Autolla en ole vielä siellä ajellut, kävellyt kyllä sitäkin enemmän.
Vaan jos palaisin takaisin asiaan elikkäs painon arviointiin. Haluatteko tietää salaisen kaavan? No, ota ensin laskin käteen ja arvioi kuvasta yhden hyllyn lankakerät ja niiden keskimääräinen paino. Kerro lankakerät/vyyhdet painolla. Silmäile seuraavaa hyllyä, vilkaise laskimesta tulosta ja hylkää laskin. Arvioi summamutikassa jokin paino ja katso mitä muut ovat vastanneet. Löydä vastauksista liki samoissa kilomäärissä olevat ja heitä hatusta oma lukusi. Voit vielä omassa mielessäsi laittaa pari grammaa lisää. On muuten tosi pelottavaa kuulla arvioineensa inventaarion kilolleen oikein, saati grammalleen…
Lellu pyysi minua mainitsemaan mistä väristä en pidä ja kerroin ettei sellaista oikeastaan ole. (Toim.huom. Yritän pitää mieleni avoinna kaikille väreille.) Sellaisia värejä toki on jotka eivät säväytä esim. mintun vihreä ja muut samaa luokkaa olevat. Täytyy myöntää, olen jännittänyt postin saapumista enkä suotta. Aukaisin pussin nopeasti, kuten huomannette
, mutten meinannut uskaltaa katsoa sisältöä. Jännitys kasvoi jo niin suureksi, että oli pakko kurkata.

Iiiiiiiih ja oih… Ihanan värisiä Kolibreja lennähti pussista ulos. Näitä pitää ensin syödä silmillään ennen kuin voi tehdä mitään.

Oih ja ihanaa vihreää, siis tuo kirkkaampi. Vyyhdessä on ainakin neljää väriä; vihreää vaalean keltaista ( joka kyllä tässä yhteydessä sopii
), vaalean harmaata ja himppusen ehkä ruskehtavaa tai punertavaa. Ainakin ulkonäöllisesti samaa lankaa on tuo vaaleampikin vyyhti. Se on kellertävä-punertavaa. Nämä täytyy keriä ja katsastaa josko saisin yhdisteltyä sujuvasti johonkin työhön. Jos en, niin on otettava käyttöön vaihtoehto B eli keksittävä erilliset työt joista onkin jo jonkinlainen vainu.
Sitten onkin täysin uuri tuttavuus, Rovanspun dk. Tässä onkin kivoja väripilkkuja jotka ei onneksi hypi silmille vaan jää sinne elävöittämisasteelle. Tällekin on aavistus mikä siitä tulee…

Vielä löysin, vaikka tohkeissani olinkin, kortin. Aivan ihana kortti! Olen aina tykännyt näistä “päällekkäis kuvin” tehdyistä korteista. Lellu omaa varmaan telepaattisia kykyjä…?

Vielä koko paketti yhteiskuvassa.

Kiitos Lellu!
26
Hei
Vähän aikaa sitten sain valmiiksi tämän topin. Melkein voisin harrastuksiini liittää purkamisen, tämä on jo kerran neulottu… ja purettu. Kaksi minää olisi mahtunut samaan aikaan ensimmäiseen versioon. Itseasiassa en ole vielä koittanut tätä jottei pettymys kasvaisi liian suureksi.
Malli on Suuri Käsityö -lehdestä 5/2000. Lanka ohjeen mukaista! Tennesseetä 179 gramman verran 3,5 mm:n ja 3 mm:n puikoilla.
Tämä tulee käymään värikylvyssä siksi se on vielä seinältä reväistyn näköinen. Väristä en ole ihan varma vielä, punaisen sävy olisi houkutteleva. Kattotaan ny.
